torstai 9. lokakuuta 2014

Linjan veto

- ”Aamut ovat niin vaikeita, niin vaikeita. Niin...” 

- ”Just joo. Entä sitten...” 

- ”Sen jälkeen alkaa päivä. Kirpeän kostea, varhaisen joulukuun päivä. 
Taivas on pilviä täynnä, täynnä niin ohuita pilviä, että niiden läpi karkaa lämpö maasta, ja merestäkin, isoina annoksina, nousee ilmaan ja katoaa.” 

- ”Okei?”

- ”Talitintti syöksyy kohti autoa, nostaa viime hetkellä rataansa, kaartaa silmänräpäyksessä eteen oikealle, kohti auton toista puolta, antaa lopulta painonsa avulla lentokorkeuden tipahtaa, niin, että lintu sitten kadota kiepsahtaa auton taakse. 
Mies on kävelyllä.
Naiset puhuvat ylinopeutta toisilleen. Sanovat niin, ja niin ovatkin jo niin sanoneet, niin niin, ennen toista, ennen toisen loppuun asti kerennyttä puheenvuoroa. Tekevät sillä tapaa puhetta. Tekevät tosissaan ja antaumuksella.”

- ”Just joo...”

- "Tyttö laittaa vaateliikkeessä näyteikkunaa. 
Tyttö, jolla on maltillinen ponihäntä, rauhalliset kasvot ja liikkeet, ottaa valko-harmaa-raitaisen villasukkaparin tyynyn vierestä. Oikoo sen takaisin paikalleen huolellisen täyteläisin liikkein. 
Ottaa toisen, ei kiirehdi. Korjaa kaatuneen tyynyn paikalleen, sievästi toisen tyynyn viereen, katselee hetken ja miettii: 
Kuinka hauskaa olisikaan asettaa asetelmaksi pajukoreja hiekkarannalla, hiekkalinnojen väliin. Kuinka hienolta se näyttäisikään leveällä rannalla loppukesästä, heti varhaisen aamupäivän varhaisuudessa, ennen kuin kukaan olisi kerennyt, juuri minnekkään asti mennä. 
Tyttö oikoo verhoa ja ajattelee uimarannan pukukoppia. 
Eräänä aamuna pukukopissa hän antoi pojan riisua häneltä uimapuvusta olkaimet. Varovaisin liikkein poika kuljetti käsiänsä tytön kylmästä kiinteää ihoa pitkin tytön rinnoille, arankiinteiden nännien päälle, lämpimiksi käsien ja kosketuksien kankaiksi, hyväileviksi kämmenpinnoiksi.” 

- ”...”

- ”Nainen kävelee aukion ohitse. Nainen kuljettaa lastenrattaita, ja kehoaan ihailtavan pystysuorassa asennossa. 
Keski-laadukkaat ja siistit vaatteet yllään, tämä nainen liikkuu kauniisti eteenpäin, vauhdikkaasti, kuin rytmitajuinen peura, kahdella jalalla. 
Naisella on ylpeät silmät, kasvonmuodot koruttomat, mutta sopusointuiset. 
Naisen lapsi sanoo hämmästyen rattaista, vaikutetuksi tulleen äänellä, melkein kuin nauraen: olipa se hauska ääni. 
Kuitenkaan ei edes lapsen oma äiti innostu ihastelemaan heidän ohittamansa kuljetusauton hydraulisia pihahduksia. 
Jonakin päivänä lapsi kaiketi liittyy toisten lasten seuraan. He alkavat leikkiä seuraa johtajaa, ja hyljeksivät yhtenä joukkona heitä varakkaamman talon lasta. 
Varakkaamman talon lyhytkasvuinen poika saa kaverin miehensä karkottaneen naisen hylkiöelein esiintyvästä tyttölapsesta. 
He kutsuvat toisiaan, matkien kenttä-sirkkelin ääntä. Onpa hauska ääni he sanovat toisilleen eräänä päivänä ja ystävystyvät viereisen tontin rakennustyömaan äänimaailman saattelemana.”

- ”Hmm...”

- ”Kolme tyttöä muodostaa kolmion ja seisoskelee päiväkodin pihamaalla. 
He pysyttelevät erillään muista lapsista. Heillä on paremmat vaatteet kuin toisilla lapsilla. He keinuvat ja elehtivät toisinaan, toisinaan vain huojuvat, puhuvat ja ilmehtivät keskittyneesti. 
Muut lapset juoksevat sekavasti sinne tänne ja edestakaisin. Osa isoimman lauman lapsista käy välillä ja vaihtelevin kokoonpanoin suur-ryhmän ulkopuolella, mutta tulevat aina pikapuolin takaisin, leikkivät tosissaan seuraa johtajaa, ollaanko kavereita, tai… tai…, äänessä kovana tasaisena virtana. 
Muutama hassu tekee sitten, aina väliin, jotakin ihmeellistä, kuvittelee jotenkin ihmeellisesti tokkurassa ja suu auki, muusta liikehdinnästä irrallaan. 
Ensin mainitut kolme tyttöä eivät näytä leikkivän näitä leikkejä. Mutta kyllä hekin näitä leikkivät, kurinalaisesti ja peitellysti. He leikkivät aina peitellysti, mutta kenties muita hartaammin. Tai kenties he kuitenkin leikkivät varmuuden vuoksi välinpitämättömästi, kun eivät voi enemmistön tavoin purkaa henkisiä iskujaan, ja hetkellisiä tappioitaan, pois juoksemalla päättömästi sinne, tänne, huutaen ja kiljuen kontrolloimatta sanojaan, hymyillen aranleveästi paistuvaan tyyliin huomatessaan tehneensä tai sanoneensa jotakin järjetöntä, nopeampaa kuin mitä edes itsekkään tajusivat, täynnä eläimen häpeän ja onnellisuuden sekaista tunnetta.”

- (Vaitioloa.)

- ”Eräänä päivänä monta vuotta sitten, hitaasti harmaantuva mies laittoi suunsa kiinni. 
Siinä mies menee, metsäisin värein, liikahtelee paikallaan, raitiovaunua odotellessa. 
Kasvot ovat kovettuneet, periksiantamattomuuden ja hitaan murtumisen muovaamat, ylpeät, ja kuitenkin omaa kunniaansa epäilevät kasvot. Silmät pelästyneet, mutta hyökkäävät.” 

- ”Ahaa. Vai niin. Hmm…”

- ”Katse kohta kuitenkin lauhtuu, mies jää katsomaan puita, taloja, taivasta, lapsia, naisia, tyttöjä, poikia, miehiä, pienellä uteliaisuudella, pienellä myötätunnolla ja rakkaudella. Raitiovaunu kaartaa esiin kulman takaa. Mies antaa kasvojensa levitä aavistuksen verran hyväntahtoiseen mutta peiteltyyn hymyyn. Kuski hidastaa kaarta vasten ja ajaa miehen ohitse. Kaikki läsnäolijat tajuavat kuinka eräänlaisen katveisemman alueen olemisen kokonaismuodon luonto muuttuu hetkelliseksi sähkön, raudan, kolinan ja massiivisen liikkeen nostattamaksi vilkastumisen tunteeksi, varsin maltillisen elämöinnin lähestyessä malttamatonta elämänmenon-tuntoa, kaikesta sellaisesta kohoavaksi, sellaiseksi epäilevän huvittuneeksi ja itseironisen viehättyneeksi mielikuvastoksi.”

- ”Hmm.”

- ”Juuri kukaan ei kuule, kun 800 metrin päässä kallioisella mäellä, palokärki huutaa kuin pehmennetty vappupillin ja ovisummerin äänet yhdistävä, jonkin sortin alimittainen torvisoitin. Palokärjellä on hassu ääni. Hassu ääni, niin kuin hirvieläinten lastenjuhliin tarkoitetulla pillillä. 

Hirviparkki ja palokärkisiilot, kalliot ja kivettömät hiekkarannat, raitiovaunut ja lastenvaunut, miehet, naiset ja kaikki muu. 

Aukion vajaa ja riidanhaluton joukko ihmisiä siirtyy entistä tiiviimmäksi, nyt raiteilla liikkuvaksi ihmisjoukoksi, ja näin alkavat kulkea kohti kaupungin ydintä. 
Glitteriä, uutuuden-uutta, rahaa, varallisuutta, laadukkaita vaatteita, omissa oloissaan olevia nuoriso-joukkioita, autoja, tuotteita, läpiajoa, väistämistä, kovettumista, ohittamista, blah, blah ja niin. 
Mutta, katsokaa, kuinka paljon vain mahdollisimman kiinni-olevana liikkumista, mahdollisimman avoimeksi jätetyssä. 
Ai-ai. On siellä. 
On siellä, totta kai siellä on paljon juuri näin olemalla ja toki muillakin tavoin. 
Ytimessä on tiivistä. Usein niin, että siellä omat ajatukset eivät kuullosta juuri miltään. 
Ydin on täynnä päälle puhuttua. 
Täynnä sitä, on, on, ja on muutakin, sitä ja sellaista ja kaikenlaista, ei mitä tahansa, niin kuin, niin usein väitetään, mutta jotakin on ja aika paljon sitten kai onkin.” 

- ”...”

- (…vaitioloa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.