Humbuugie-yhdysvälioptiikka

Te lakanat, te hulinat. 

Huli huli, 

te hulisette, 

te valheenkipeät, 

auttakaa.

Ja te autatte sanoen, musiikki pelastaa sielun. 

Sanojen kanssa ja ilmankin sanoja, 

ja ilmankin sanoja se

korjaa väärätkin sanat

korjaa jos korjaa

ja oikaisee kaiken.

Uskotaan jo heti valmiiksi, 

kun ei tajuta sanan pyörittävyyttä, 

sitä että sanat tarkoittavat jotakin, 

saattavat sanotuksi, 

ja siksi niin tarkoittamassa, 

sanoneena pitkästi vihainen tai kuuro, 

välinpitämättömästi sitten huomaamatta, 

sattuu, 

auta, 

anna jotakin, 

valikoitua läsnäoloa tai korvatulpat.

Te niin hyviä, 

tietämättänne uskoneina, 

sanoistakin huolimatta, 

musiikilla oikaistuina. 

Sattuuhan sitä, 

kypärän kanssa ja ilmankin kypärää, 

raavin päätäni, kun en osaa lyödä, 

paitsi kun on pakko, 

kun juuri koskaan ei ole, 

ei juuri milloinkaan. 

Hyvähän se, ei siinä. 

Hyvä kun ei pakkoa, 

nyrkillä vietyä pullaa suussa tai lautasella. 

Paskiaiset väittämässä kilpaa: Nopeat syövät hitaat. 

Ikään kuin nopeita ei muka syötäisi. 

Ilman muuta, sitä saa mitä tilaa, 

huudetaan vielä. 

Katsotaan niin, 

ja toistetaan sitten puhujan mukaan, 

sanotaan niin ja puhukaa mitä puhutte, 

kun ette tiedä, uskoako itseänne vai toista, 

voi toista ja minua, 

kun vielä sankareitakin kaikki, 

olemme juuri sen verran, 

emmekä tätä juuri pidemmälle

tai pitemmän aikaa.

Sekuntteja, 

tunnit 

laiskassa juoksussa, 

minuutteja, 

päivät ja numerot 

digitaalit pallomeressä, 

ilmainen risteilyohjus, 

lomamatka-pakettia raketin päälle, 

risteilysankari kuroamassa tanssilattiaa umpeen, 

ohjuskuoro virittämässä sekunttisuoran kohtisuoraa. 

Sankarin elämä kulkee kellotaulusta läpi, 

laukaisee uusimmatkin mielipiteet 

tutun kertosäkeen muodossa, 

nyt, 

ei enää, 

mutta vielä on aikaa. 

Omenapiirakkaa valuu tiedemiehen kasvoille, 

hyvää on, kahvia koneistoon,

ja pöytä täyteen palaveriä.