Kerran nuori mies nimeltään Kerran, niin sisälle siirtyneenä, oli alkanut nähdä aikaa, kolmitahoisena, ja kiusallisen lyhyenä ajanjuoksuna.
Katsomossa, itse juoksuradalla, lenkkareissa ja kaikessa muussakin, oli läsnä olevana ja ilmi tullen asiakokonaisuus, minkä oli tarkoitus paljastua, Jumalan nimellä kutsutun, suurimman kokonaisuuden tahdoksi.
Kerran olisi halunnut ennen juoksua, pikakävelyä ja muitakin lajeja, toisinaan niiden aikanakin, tarkistaa, olisiko, Jumalan nimellä kutsutulla, suurimmalla kokonaisuudella toteutumisenaan, mitään sitä vastaan, että Kerran oli niin surkea töpeksijä, ja jos oli, niin olisiko mitenkään mahdollista tehdä asialle jotakin.
Kerran tiesi kyllä koko ajan, ja olikin, siksi, hieman hämmentynyt vastauksesta, ja siitä puheesta ja ilmeilystä, joka jollakin tapaa oli koko ajan siinä sitten, heti siinä, aina jotenkin, ja, muka jotakin muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.