H-hetki

H-hetki on se hetki elämässä, jonka aikana ihmisellä ei ainoastaan ole mahdollisuus,
vaan suorastaan pakottava, sisäänrakennettu tarve, rakastua toiseen silmittömästi. 

Pitää olla valmis. H-hetki lähestyy. Se kuulemma lähestyi aina. 

   
Kun rakastuu silmittömästi, kannattaa kulkea hitaasti, tunnustella. 

Juuri niin sokeatkin tekevät. Sokeita on paljon. Silmittömästi rakastuneita on tätäkin enemmän, mutta eniten niitä, jotka tuskin enää katsoivat eteensä, ympärilleen, saati taakseen.  

   
Kyllä ihminen oppii. Se oppii katsomaan näkemättä, vilkuilemaan, jotta ei tulisi yllätetyksi. 

   
Mutta, kuinka ollakaan? Ei tämä auta. Tämä ei estä onnettomuutta.  

Vaan, luojakoneistolle kiitos, onni onnettomuudessa, ei tämä tähän lopu. Totta joka sana.

   
H-hetki lähestyy. 
   
Älä pelkää h-hetkeä. Ei se aina tapa. Monesti se ottaa hengen, mutta antaa aikaa, ei vaadi sitä välittömästi. 

Parasta olla vastustamatta sitä. 
   
Silloin se on vaarattomimmillaan. Silloin se saapuu, ja poistuu, kuin kevätflunssa tai hellejakson täsmä-auvottuvat päivät pohjoisen kesässä. Ei sellaiseen maa tukehdu. Ei sellaisesta maa muutu ilmaksi, ei vedeksikään, ei pala, ei välttämättä edes köyhdy, rikastuu vaan. 

   
Siis maa. Ihmisen kohdalla... asia onkin jo toinen.

Ihminen saattaa kyllä tukehtua, saattaa liuetakin veteen tai ilmaan, uskomatonta, mutta totta, saattaa kivettyä, syttyä tuleenkin... Meistä on moneen vertauskuvalliseen junaan, niin kuin aikoinaan vielä hetki sitten junista ja ihmisistä usein sanottiin, ennen kuin alettiin enemmänkin toistamaan tehokkaamman suoraviivaista mietelauselmaa tyyliin: "Ihan sama kuule, kunhan se toimii". 

   
Parasta tottua kaikkeen, ja olla sujut H-hetkenkin kanssa. 
   
Ei sille kuitenkaan mitään voinut.

H-hetkelle.

Ja, auta armias, jos uskotte jokaisen sanan.